|
|
|
Kisat:
Alastaron moottorirata 5.4.2008 La. >>
Sipoo, Bastukärr 29.9.2007 >>
Himos 11.8.2007 >>
Jusku 3.2.2007 >>
Sipoo, Bastukärr 26.5.2007 >>
Talma 2006 >>
Sipoo, Bastukärr 18.5.2008 >>
Himos 9.8.2008 >>
Forssa, lentokenttä 13.9.2008 >>
Sipoo, Bastukärr 8.11.2008 >>
Pukkila 21.2.2009 >>
Alastaron moottorirata 18.4.2009 >>
Tammisaari 11.7.2009 >>
Parainen 29.8.2009 >>
Sipoo, Bastukärr 17.10.2009 >>
Sipoo, Jusku 20.2.2010 >>
Pornainen 8.5.2010 >>
Englanti Billinghurst 26.6.2010 >>
Tammisaari 10.07.2010 >>
Parainen 28.08.2010 >>
Haarajoki 2.10.2010 >>
Himos - 11.8.2007
We are the winners! Sorry, tuli heti juoni paljastettua. Murray type 3 nosti meidät viimein kulkemamme kivisen polun jälkeen tämän moottoriurheilun jokapojanluokan harvaan voittajien eliittiin. Kuinka näin pääsi käymään?
Saavuimme Himokselle jo perjai iltana vuokraamaamme mökkiin. Meille oli jäänyt vielä hieman hiomista leikkuriimme ja aluksi ajattelimme ryhtyä puuhaamaan lauantai aamuna, koska kisa ajetaan vasta klo 17.30 alkaen, aikaa siis vielä riittäisi. Emme kuitenkaan malttaneet pitää näppejämme erossa leikkurista vaan ryhdyimme vain hieman aloittelemaan jarrujen säätöä. Pian löysimmekin itsemme leikkurin alta taskulampun valossa ja rautasahalla ja rälläkällä virittelemään uusia jarrupaloja... Maltoimme kuitenkin myöhään illalla jättää vielä seuraavallekin päivälle ja lähdimme katsastamaan paikallista viihdeohjelmaa, jota tarjosi "tanssiorkesteri" PMMP Himos areenalla. Ilta tai pitäisikö sanoa yö, vai pitäisikö sanoa aamu venähti melkoisen pitkäksi, mutta olimmepa ajoissa taas mökillä. Muutama tunti unta ja taas makoiltiin leikkurimme varjossa. Jarrut saatiin uuteen iskuun ja tähän kisaan uutuutena valmistamamme erillinen jalkajarru herkkään säätöön. Olimme siis jo aiemmin erottaneet jarrun kytkimestä, jonka johdosta molempien erillinen säätäminen oli nyt helpompaa.
Kerrankin kisapäivänä oli aurinkoinen ja suorastaan kuuma. Odotettavissa oli siis kuiva ja mahdollisesti pölyinen kisa. Aamulla kävimme jalkaisin tutustumassa rataan, joka lähemmin tutkittua vaikutti aikaisempiin ratoihin verrattuna vauhdikkaammalta, sillä radassa oli jopa asfalttipätkää ja tasaista sora- ja nurmipohjaa kohtalaisine suorineen. Radassa oli poikkeuksellisen paljon korkeuseroja, sillä rata lähti Himoshotellin edustalta ja kiersi aina alas uimarannalle asti, kirjaimellisesti rantaviivaan. Rakentamillemme jarruille olisi odotettavissa käyttöä pitkässä suorassa alamässä, joka päättyi vasempaan ysikymppiseen veden rajassa. Järjestäjä houkutteli meitä ajamaan koko alamäki kaasu pohjassa, sillä siitä suorituksesta irtoaisi pullo skottilaista janojuomaa. Vedossa ei liennyt väliä sillä selvittääkö mutkan vai käykö järvessä vilvoittautumasa. Päätimme kuitenkin tiimin yhteisellä päätöksellä toteuttaa tässä kohdin hieman erillaista taktiikkaa. Tulimme mäen alas moottorijarrulla, niin kuin ilmeisesti lähestulkoon kaikki ne, jotka eivä käyneet kisan kuluessa tahtomattaan uimassa.
Läväytimme jo rutiinilla varikkomme valmiiksi, sekin oli tällä kerralla helpomapaa, sillä olimme jättäneet grillin ym. motorhomen komponentit kotiin tässä kaukokisasta. Tarkistimme rengaspaineet, tankkasimme leikkurin ja ryhdyimme pureskelemaan kynsiä odotellen kisan alkua.
Näkemisen arvoisia olivat ne ilmeet, jotka näkyivät hotellin asukkaiden ja muiden kisasta ennakkoon tietämättömien ihmisten kasvoilla, nähdessään lähtöruudukkoon asettautuneet leikkurit ennen starttia. Suut vain venyivät, kun moottorit käynnistyivät ja kierrokset nousivat saaden aikaan korvia huumaavan mylyn ennen lähettäjän ruutulipun heilautusta.
Jasu oli tällä kertaa starttivuorossa. Strategiamme oli alussa yrittää kiihdyttää jo starttisuoralla muutamasta ohi ja parantaa sijoituksia vähintään yksi pykälä per kierros siitä eteenpäin... Vitsi, vitsi, eipäs sentään. Oikeasti jättäydyimme tarkoituksellisesti jonon hännille ja lähdimme varmistamaan, että selvidymme ehjin nahoin ensimmäisestä kierroksesta ja saamme tuntumaa radan kuopista. Kuoppia alkoikin rataan ilmestymään jo hyvin aikaisessa vaiheessa ja esim. rannan kurvi meni sellaisille spooreille, että siitä oli vaikeuksia päästä läpi. Tarvitsimme siinä työntöapua kuitenkin vain kerran, jotkut tuntuivat parkeeraavan siihen mutkaan useamminkin. Keltaista lippua oli tarjolla useasti tässä kohtaa lähestyttäessä. Rata kului myös muutamasta muusta kohdasta yllättävän nopeasti ja pakotti pitämää penkistä kiinni. Muutaman varmasti ulkopuolisen silmin hupaisalta näyttäneen kuskin penkistä irtaantumisen jälkeen matka eteni muutaman kierroksen ilman ogelmia, mutta sitten Jasu jo raportoi varikon ohi ajaessaan hihnan luistamisesta.
Tarkistimme pian varikolla hihnan kunnon ja havaitsimme hihnan kääntyneen toisella hihnapyörällä. Oikaisimme hihnan ja matka jatkui. Hyvin pian luistaminen jatkui ja päätimme vaihtaa uuden hihnan. Eipä aikaakaan kun taas luistaa ja hihna on kääntynyt. Samaa rataa mentiin koko kisa, mutta emme enää pysähdelleet hihnaa käntämään, vaihtamaan tai tarkistamaan. Tuntui siltä, että hihna oli välillä oikeinpäin ja taas välillä nurin. Hihnan pitoa tunnistellen ja kaasua pumpaten ajoimme läpi koko loppu kisan. Luovuimme kytkimen ja ison vaihteen käytöstä hihnaa säästääksemme, joka taas verotti huippunopeuttamme ja hihnan luiston aikana mäen nousu kykyä, mutta näin pysyimme kuitenkin radalla ja pystyimme ajamaan välillä kohtalaisellakin nopeudella. Voi olla, että vauhdin pudotus säästi meidät mahdollisilta muilta vaikeuksilta?
Pasin ajovuorolla (toinen) matka taittui tasaisesti vaikkakin Pasi huomioi hieman yliyritäneensä mm. hotellin kulmalla meinasi Murray ottaa luisussa pariinkin otteeseen lähikontaktia viereisen rakennuksen seinään ja Pasilla kävi jalat muutamaankin kertaan otsan korkeudella ennenkuin tajusi hieman keventää tiukoissa paikoissa. Varikolta tiimi yrittikin viestittää Pasille, että on kyllä varaa höllätä, sillä olimme saaneet tietoomme johtavamme vakioluokan kisaa jossain vaiheessa jopa n. kymmenellä kierroksella toisena etenevään leikkuriin.
Toisella ajovuorollaan Pasi oli jo läksynsä oppinut eikä enää tapahtunutkaan mitään lipsahduksia. Pasi pääsikin naatiskelemaan muutamalla mukavalla ohituksella. Ohittamisen makuun pääsivät tasapuolisesti myös Jari ja Jasu. Kisan jälkipuinneissa ohittaminen yhteen ääneen todettiikin hyvin sopivan tulevaisuuden taktiikaamme.
Jarin ajovuorolla (kolmas) hässäkkää aiheutti lähellä varikkoa sattunut bensan loppuminen. Varikolla totesimme bensan kulutuksen nousseen ihan uusiin mittasuhteisiin edelliskisoihin verrattuna. Tähän kaiketi vaikutti radan pitkät nousut, kuin myös kisassa ensikertaa toteutettu "suora kaasu" (yksityiskohdat jääköön salaisuudeksi). Jatkossa vahdimmekin tiukasti bensan pintaa joka varikkokäynillä.
Meidän oli mahdollista ajaa laitetta säästäen viimeinen puolituntinen tietoisina siitä, että vastustajamme Bullshit Team (#10) oli riittävän kaukana meistä. Heiltä oli kuitenkin hatun noston arvoinen suoritus vielä jopa kaventaa etumatkaamme leikkurilla jossa eturenkaat harittivat käsittämättömän paljon eri suuntiin (kts. Kuva). Muutenkin kisa käytiin läpi taas kerran hyvässä ja reilussa hengessä eikä tietääksemme kukaan loukaantunut fyysisesti eikä henkisesti. Muutamia kolareita ja ympäri ajoja taas oli yleisön viihdyttämiseksi jotkut haluneet järjestää. Sen puolen jätimme suosiolla muille ja ehkä siinä lienee yksi voitomme salaisuus?.
Yllättäen, jälleen opimme uutta ajamisesta ja Murraymme säätämisestä ja tiedossa onkin taas muutama uusi patentti mm. hihnapuolelle. Kuitenkin odotettavissa on vain pieniä muutoksia, joten taidamme jatkaa Type 3:lla seuraavankin kisan.
|
|
|
|
|
